Enska Kettunen

Enska Kettunen

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesävaellus Lapissa 2016 - Summer hiking in Lapland

Kesäkuun alussa olen tehnyt vuosittain Lapissa vaelluksen. Ajomatkaa kertyy vaelluspaikoille yhteen suuntaan lähes 1 000 km. Viime kesänä vaelsimme UKK-puistossa, toissa vuonna Pallaksella. Kesäkuun alussa lähden vaeltamaan heti, kun myrskyrintama on ylittänyt Lapin alueen 8. - 9. kesäkuuta. Rinkka on pakattu valmiiksi ja reittisuunnitelma on valmiina. Vaellus alkaa Aittajärveltä, Suomujoen Kahlaamon kohdalta. Matka jatkuu Helanderin Kotajärven kautta Maantiekurulle ja sieltä kävellen Vetämäkurun nuotiopaikalle saakka. Sieltä nousu tunturiin, josta jatkan matkaa tunturien kautta Sarviojan autiotuvalle, jossa yöpyminen joko autiotuvassa tai varaustuvassa. Seuraavana aamuna matkani jatkuu kohti Paratiisikurua, jossa nousu taas tunturiin ja matkalla käyn Pirunportilla. Sieltä matka jatkunee, joko Muorrakkavaaran varaustuvalle, tai Muorrakkavaarnojan kautta kohti Jyrkkävaaraa. Valintaan vaikuttaa merkittävästi sää- ja tuuliolosuhteet. Matka loppuosa kulkee Muorrakavaanojaa pitkin kohti Suomujokea, jonka ylityksen jälkeen yöpyminen Snelmannin majalla. Viimeinen taival majalta autolle ja kotimatkalle. Reitin pituus on noin 60 kilometria ja vaellusaika noin 3 vuorokautta. Matkaraportti tulee tähän jatkoksi, jos matkani onnistuu suunnitelmien mukaan?

Matkapäiväkirja 9. - 11.6.2016
The First Day
Kesän 2016 Lapinvaellukselle lähdin torstaina 9. kesäkuuta Ension päivänä kello 04.00. Ajelin vaihtelevassa säässä koko päivän ja saavuin UKK-puistoon Tankavaaralle kello 13.00. Kävin Tankavaarassa hakemassa varaustuvan avaimen ja siellä olleet nainen ja mies kyselivät matkasuunnitelmaani. Kerroin, että lähden vaellukselle Aittajärveltä ja ylitän Suomujoen kahlaamon kohdalta. Virkailija sanoi, että  Suomujoen kahlaamon kohdalla ei ole kahlausvaijeri vielä paikallaan, eikä siitä kohti Suomujokea ole syytä ylittää. Virta on kova ja vesi korkealla ja ilman kahlausvaijeria ylitys saattaa epäonnistua. Minuun iski siinä vaiheessa paniikki, sillä matkasuunnitelmani menisi uusiksi, jos en voi ylittää Suomujokea Aittajärven alapuolelta. Virkailijat suosittelivat ylittämään Suomujoen Porttikosken siltaa pitkin, mutta sitä kautta reissuni pidentyy vähintään yhdellä päivällä.  

Lähdin ajelemaan kohti Saariselkää ja Aittajärveä sekavissa tunnelmissa. Ajattelin kokeilla ajamista autolla Ahvenjärvelle ja sieltä kävellen kohti Porttikoskea. Jouduin hylkäämään suunnitelman, koska tie Ahvenjärvelle näytti olevan huonossa kunnossa ja henkilöautolla ei sinne ollut asiaa.

Tie Aittajärvelle oli osittain luminen ja kostea, mutta hyvin siinä autolla pääsi ajamaan
Poroportti Aittajärven tiellä
Aittajärven parkkipaikka
Aittajärven parkkipaikalla oli 15 autoa, joten arvelin tunturissa olevan noin 20 - 30 vaeltajaa. Laitoin vaellusvarusteet kuntoon ja kävelin Suomujoen rantaan. Kävin kahluupaikalla ja totesin kahlausvaijerien olevan toisella puolella puussa. Päätin lähteä vaeltaman Porttikoskelle ja pääsinkin lähes kaksi kilometriä, kunnes polku laskeutui suolle ja siellä oli leveä puro. Paita oli siinä vaiheessa märkänä, se johtui liiasta vaatetuksesta. En halunnut kastella vaatteitani ja kenkiäni joessa, joten päätin palata takaisin autolle vähentämään vaatetustani. Samalla ajattelin etsiä kuivemman reitin Porttikoskelle. Saavuttuani autolle, parkkipaikalle saapui samaan aikaan Jyväskylästä ja Kilpisjärveltä kotoisin olevat isä ja poika. Kyselin miehiltä; Minne aiotte mennä yöksi? Miehet kertoivat, että ovat menossa Sarviojalle ja matka suuntautuu Suomujoen yli kahlaamon kohdalta. Kerroin matkareittini olevan saman ja sovimme, että menemme yhdessä Suomujoen yli.
Suomujoen ylitys oli uusi kokemus. Kengät ja housut pois, jalkaan kumisandaalit ja menoksi. Vesi oli kylmää ja se ulottui vastarannalla aina kulkusiin saakka. Veden virtaus painoi kulkijaa alavirtaan, mutta kävelysauvoilla sai hyvän tuen kävelyn aikana. Kaikki meni hyvin ja vastarannalla vaihdoin vaellusvaatteet ja vaelluskengät päälle. Matka jatkui Helanderin Kotajärven rantoja pitkin. Kävimme katsomassa vanhaa Suomun kotaa. Siinä yöpyivät marraskuussa vuonna 1841 runonkeruumatkalla (Lapissa, Vienan karjalassa ja Arkangelissa) olleet Elias Lönnrot ja Matias Aleksander Castren. Heidän seurueeseen kuului lisäksi kolme muuta suomalaismiestä ja kaksi lappalaista opasta. Matka oli silloin vaivalloista kylmyyden ja lumituiskujen hidastaessa matkantekoa. Miehet riitelivät matkalla monista erilaisista asioista; majan oven sulkemistavasta, aina lapinkieltä koskeviin erimielisyyksiin saakka. Castren näki eräänä yönä harhoja tunturialueella yöpymisen yhteydessä. Totesin samalla paikalla seisoessani, että alkeellisissa ja hataroissa (Flimsy) majoissa runonkerääjät aikoja sitten olivat matkallaan yöpyneet. Castren sai matkalla tuberkuloosin, mutta jatkoi matkaa sairaudesta huolimatta. Castren kuoli kymmenen vuotta matkan jälkeen tuberkuloosiin. Castren teki ennen kuolemaansa useita muita matkoja venäjälle.  

Matka jatkui Maantiekurunojan vartta pitkin noin viisi kilometriä, jossa pidimme taukoa nuotiopaikan vierellä. Itse nuotiopaikka oli vetinen, joten taukopaikaksi sai kelvat vanha kelo.

Tauon jälkeen päätimme nousta Vetämäkurun kautta Kuotmuttipäälle. Nousu oli voimia vaativa, joten muutaman kerran piti ottaa pieni hengähdystauko, ennen kuin pääsimme tunturin huipulle.
Tunturin päällä oli lunta paikka paikoin 20 - 30 cm. Lunta pääsi kenkien sisään ja ne kastuivat läpimäriksi. Jatkoimme matkaa vaeltamalla muutaman kilometrin päässä olevalle Kaarnepäälle. Puurajan yläpuolella tuuli tuntui kovalta ja meinasi heittää minut nurin. Mitä korkeammalle  tunturin huippua nousimme, sitä kauniimmaksi ja avarammaksi maisemat ympärillämme muuttuivat.



Kaarnepään huipulla lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Kova tuuli ja kosteat vaatteet aiheuttivat vilustumisen ja pienen kuumeen seuraavana yönä. Hetken aikaa levättyämme jatkoimme matkaa kohti Sarvioja. Kaarnepään pohjoisrinteellä oli lumikinoksia ja ne haittasivat liikkumista.
Jatkoimme matkaa Kaarnepäältä kohti Sarviojaa ja etsimme siellä olevalle autiotuvalle johtavaa polkua, sitä löytämättä. Laskeuduimme Sarviojalle Kaarnepään tunturin jyrkkää rinnettä alas. Rinteessä oli  10 - 30 cm lunta ja laskeutuminen oli vaikeaa. Onneksi mukana oli kävelysauvat, joilla sai hyvän tuen laskeutumisessa. Päästyämme Sarviojan varteen yritimme paikallistaa olinpaikkamme GPS-laitteella, mutta se ei toiminut. Lähdimme vaeltamaan etelän suuntaan ja 300 metrin päästä löysimme Sarviojan autio- ja varaustuvan.   
Sarviojan autiotuvan puolella oli 4 - 5 henkeä, mutta varaustuvan puolella ei ollut ketään. Matkakumppanit päättivät majoittua telttaan autiotuvan taakse. Sisällä varaustuvassa oli kylmää, sillä siellä oli ollut vaeltajia edellisen kerran viikoa aiemmin. Laitoin kaminaan tulen ja vaihdoin märät vaatteet kuiviin. Kuumeen takia hytisin pitkään kylmässä tuvassa. Lämmitin kaasuhellalla (gas cooker) kuumaa vettä, joka lämmitti sopivasti kehoa. Yöllä tuvan lämpötila nousi ja sain aamuyöllä unenpäästä kiinni. 
The Second Day
Aamulla heräsin kuuden jälkeen ja kävin katsomassa Sarviojan ylityspaikkaa. Havaintojen perusteella se oli ylitettävä kahlaamalla. Yöllä oli tullu Sarviojalle kaksi miestä lisää. He olivat pystyttäneet teltan aivan Sarviojan viereen. Juttelin miesten kanssa vähän aikaan. He kertoivat, että oli mukavampi olla yötä teltassa kuin kuumassa tuvassa. Keittelin hetken päästä aamupuuroa ja kahvia ateriaksi. Aterian jälkeen siivosin tuvan, tyhjensin kaminasta tuhkat, vein likavedet ja tuhkat ulkona olevaan kompostiin. Kävin tekemässä puuliiterissä polttopuut seuraavaa kulkijaa varten ja vein ne sisälle kaminan viereen. Pakkasin tavarani rinkkaan ja lähdin tuvasta Sarviojan varteen. Heitin kengät pois jalasta ja kahlasin joen yli. Jatkoin sieltä matkaani Vaulopäälle ja sieltä edelleen puurajaa pitkin kohti puurajan yläpuolella olevaa Ukselmapäätä. 

Vaulopäällä oli lunta muutamia senttejä
Vaellus jatkui Ukselmapäätä kohti ja välillä satoi tihkusadetta
Matkalla havaitsin, että edellisten päivien lumisateen jälkeen ei tunturissa ollut liikkunut kuin kaksi Naalia. Alempana koivikossa näin hirvien ja porojen jätöksiä sekä yhden tunturikihun.
Ukselmapäälle nousin Paratiisikurun kautta, jossa rinne oli osittain rakkakiveä

video
Paratiisikuru
Kuvassa Paratiisikuru Ukselmapään suunnalta kuvattuna.

Lähdin nousemaan Paratiisikurusta kohti Ukselmapään huippua. Matkalla tunturinhuippu peittyi pilveen. Pian sen jälkeen alkoi kylmä vesisade. Toinen hanskoistani oli kadonnut matkan alussa ja käsiäini alkoi paleleltaa. Ilman tuntui todella kylmältä, ja arvelin vesisateen muuttuvan pian lumisateeksi. Päätin palata takaisin Paratiisikuruun. Tavoitteenani oli aiemmin, että olisin käynyt Pirunportilla, mutta luovuin siitä edellisenä yönä olleen kuumeen takia. Join kurun pohjalla olevasta lähteestä raikasta ja kylmää vettä ja sen päälle naukkailin jotakin imelää "voimajuomaa". Jatkoin matkaani Paratiisikurun ja Lumipään ja  Siliäselän välissä olevasta kurusta lähtevän tunturipuron vartta kävellen kohti Sarviojaa. Tein majalle saavuttuani aterian ja päätin ottaa aterian jälkeen päiväunet. Päiväunien jälkeen miettisin, miten jatkaisin vaellustani eteenpäin.
Kamina lämmitti tuvan ja nukahdin. Heräsin kolmen tunnin päästä ulko-oven kolinaan ja huomasin sisälle tulossa olevan pariskunnan. Tervehdin pariskuntaa, mutta sain vastauksena jonkinlaisen murahduksen. Päätin mennä ulos vaihtamaan vaellusvaatteet päälle ja sillä välillä pariskunta laittoi oven lukkoon. Koputtelin oveen ja pyysin avaamaan ovea. Mitään vastausta en saanut, joten huusin useaan otteeseen, että minun avaimeni ovat sisällä olevien housujen taskussa. Lopulta nainen avasi oven ja päästi sisälle. Ihmettelin pariskunnan käytöstä, sillä en aiemmilla retkillä ole törmännyt vastaavaan ilmiöön. Yleensä vaelluksilla olen tavannut ystävällisempiä ihmisiä. Murteesta päättelin heidän asuvan jossakin keski- tai pohjoispohjanmaalla. Päätin lähteä vähäksi aikaa pois tuvasta ja vaelsin Sarviojan vartta pitkin kohti Sudenpesää. Samalla katsoin seuraavan aamun reittiä kohti Porttikoskea, koska olin tehnyt päätöksen jatkaa matkaani seuraavana aamuna Porttikosken autiotuvalle.
Sarvioja

Sudenpesän varaustupa oli tyhjä, mutta havaitsin sisällä olevan makuupusseja. Vaeltajat olivat varmaan lähteneet tunturiin ilman makuupusseja.

Löysin matkan aikana muutamia kukkivia kasveja. Mainittakoon niistä Rentukka, Nurmikanukka, Kellosinilatva, Kurjenkanerva, Lakka, Kullero ja Tunturikohokki. Lintuja en tavannut matkan kovinkaan paljon. Mainittakoon muutama lintu, jotka näin tai joiden äänet kuulin: Sepelkyyhky, Järripeippo, Kiiruna, Tunturikihu, Pajulintu, Metsäkirvinen, Lapinkirvinen ja Lapintiainen. Äänimaalima oli kuitenkin melko hiljainen, se varmaan johtui kylmästä ja tuulisesta säästä.
Rentukka
Nurmikanukka
Kullero

video
Palasin illalla takaisin autiotuvalle ja täytin vesipullon täyteen vettä autiotuvan vieressä olevasta lähteestä. Aamulla eräs vaeltaja oli kertonut, että lähteen vesi on hyvää. Seuraavana päivänä tulin toisiin ajatuksiin, kun sain vedestä ripulin. Onneksi mahatauti osui matkan viimeiselle osuudelle!

The Third Day
Nukuin yön tuvassa ja heräsin aamulla vaille neljä. Laitoin aamupalaksi kaurapuuroa, jonka kanssa söin viimeisen mukana olleen leivän. Lähdin jatkamaan matkaa varttitunnin päästä Sarviojan vartta pitkin kohti Porttikoskea. Vettä sateli Sudenpesien kohdalla, mutta sen jälkeen sadepilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa pilvien takaa.
Sudenpesien jälkeen nousin Kaarnepään satulan päälle. Nousu oli jyrkkä ja paitani kastui hiestä märäksi. Pienen lepotauon jälkeen jatkoin matkaani kohti Sotavaaranojaa. Ojan vartta pitkin vaelsin muutamia kilometrejä joen ylityspaikalle, jossa oli joen yli asetettu muutama vanha kelopuu. Maisema ylityspaikalla oli kuvan kaunis. Kalliokanjonin läpi tuntureilta tuleva kirkas vesi ryöppysi kuohuten.  Tunturipurojen iloinen solina ja kuohuvien koskien matalat äänet ovat tulleet tutuiksi vaelluksillani vuosien mittaan.
Sotavaaranoja



Sotavaaranojan ylityksen jälkeen lähdin seuraamaan jokivartta alaspäin. Katsoin hetken päästä karttaani ja päätin etsiä suoremman reitin. Nousin Peurapäälle ja sieltä suoraan tunturin yli Porttikoskelle. Tunturi oli helppokulkuista, mutta nousu oli pitkä ja jouduin vetämään henkeä tunturin puolivälissä. 

Peurapään laella oli isoja kalliopaaseja ja vähän aikaa meni etsiessä turvallista reittiä alas Suomujoen varteen. Joenvarressa katsoin karttaani ja havaitsin, että olin laskeutunut puoli kilometriä sillasta etelän suuntaan. Kävelin kallioista polkua pitkin kohti Porttikosken siltaa. 

Suomujoki ja Porttikosken silta

Porttikosken autiotuvan ympäristössä oli useita telttoja, joten päätin jatkaa matkaani kohti Aittajärveä. Matkalla yllätti mahatauti, jonka sain Sarviojan lähteestä ottamasta vedestä. Viimeiset kilometrit ennen Aittajärveä vatsatauti oireili voimakkaana ja pidin useamman lyhyen tauon. Aurinko paistoi lämpimästi ja ilman lämpötila kohosi lähelle 10 astetta celsiusta. Hyttyset heräsivät ja kävivät kävelijän kimppuun ahnaasti ja niiden takia en voinut pitää pidempiä taukoja.  

Matkani oli lopussa ja kävelymittarin mukaan kävelyä tuli matkan aikana lähes 60 km. Vaellus oli kohtuullisen rankka. Onneksi vaellukseni aikana ilma oli viileä ja hyttysiä oli vähän. Matkalla tapasin noin kymmenkunta ihmistä, joten tungosta ei tunturissa ollut. Seuraava Lapinvaellus lienee edessä vuoden päästä, jos kunto pysyy ennallaan ja terveydentila sallii vaelluksia. 
Aikanaan Elias Lönnroth käveli ja hiihti runonkeruumatkoilla vähintää useita satoja kilometrejä matkaa kohti. Pisin Eliaksen tekemä "vaellus" oli 3 000 km, joten minun vaellusreissuni ovat siihen verrattuna vielä varsin köykäisiä!