Enska Kettunen

Enska Kettunen

tiistai 29. syyskuuta 2015

Waiting for Winter

Olemme saaneet nauttia kauniista syksystä ja upeista syksyn väreistä. Nyt olemme siirtymässä pimeään ja kylmään talveen, mutta saamme nauttia syksyn kauneudesta vielä muutamia päiviä. Muutaman viikon päästä ilman lämpötila laskee miinukselle, järvet jäätyvät ja lumi tulee maahan.
 Syyskuun viimeisenä päivänä taivaan kirkkaus peilautui järven pinnalta kauniin sinisenä. Syksyn keltainen väri puissa antaa lisämausteen värikirjoon. Maisema työmatkani varrella oli todella kaunis ja nautin kotimatkalla kauniista säästä ja upeista maisemista. Kuluneena syksynä on ollut töitä paljon, mutta kauniit syyspäivät ovat antaneet virtaa työntekoon. Syyslomalla saamme nauttia viikon ajan lomasta ja toivotaan, että säät suosivat lomailijoita.

 Viimeiset hanhiparvet ovat lähtemässä täältä pohjoisesta kohti etelää
Lokakuun ensimmäisellä viikolla oli voimakas syysmyrsky, jonka jälkeen ilman lämpötila laski koko maassa useita asteita. Lokakuun 7. ja 8. päivinä ilman lämpötila oli yöllä viisi astetta pakkasen puolella ja aamulla maa oli valkoinen ja pienet lammet olivat jo jäässä.
 "Myrskyn jälkeen, on poutasää" laulun sanat pitänee paikkansa?  Syksyn viimeiset värikkäät maisemat lokakuun alun kuvissani!
  

Lokakuinen Auringonlasku Oinassalmella
 Lokakuun 6. päivä satoi ensimmäisen kerran tänä syksynä räntää. Järven takana lumipilvi. 
Järven takana on venäjä ja sieltä kuului päivällä lentokoneen ääntä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti