Enska Kettunen

Enska Kettunen

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kuvia susirajalta - Photos of the wolf from the border

 Joulun jälkeen talvi vahvisti otetta. Tammikuu oli todella kylmä kuukausi. Pakkasta oli lähes joka päivä alle - 20 astetta. Kovinta pakkanen oli 6. - 7. tammikuuta ja 15. - 22. tammikuuta, jolloin vuorokauden keskilämpötila oli lähellä -30 astetta ja öisin lämpötila laski alimmillaan -33,8 asteeseen  celsiusta. Tammikuun  keskilämpötilaksi tuli -19,2 astetta?

Kylmiä tammikuita on ollut vuosina 2010 (-17,2 astetta), 2003 (-19. astetta), 1985 (-23,5 astetta) ja vuonna 1966 (-20. astetta). Vuonna 1966 helmikuu oli vielä kylmempi, sillä silloin keskilämpötila oli -24,5 astetta. Pakkasta oli silloin Ilomantsissa pahimmillaan -42 astetta (Lapissa jopa -46 astetta), emme saaneet silloin mopoja käyntiin ja linja-autot jäätyivät kesken ajomatkan. Olimme helmikuussa yhden viikon kotona kovien pakkasten takia. Kuljimme silloin jalkaisin 3-4 kilometrin päässä olevaan kouluun. Muistan erään koulupäivän kun menimme kouluun -35 asteen pakkasessa. Opettajamme haukkui meitä luusereiksi, kun sanoimme, että olimme edellisen päivän poissa pakkasten takia. Edellisenä päivänä lämpötila oli alle -30 astetta. Korjasimme tilanteen seuraavan päivän olemalla poissa koulusta, sillä pakkasta oli yli -30 astetta. 
 Aurinko nousee Ilomantsissa tammikuun alussa vasta kymmenen jälkeen aamulla ja silloin pakkanen on alimmillaan. Kuvan ottohetkellä pakkasta oli -20 astetta. Kameran akku alkoi hyytyä muutaman kuvanoton jälkeen ja kuvaajan varpaat jäätyivät aurinkoa odotellessa.
Järven jäällä tuuli lisää pakkasen purevuutta jopa kymmenellä asteella.
 Auringonnousun aikaan jää ääntelee ja ratisee. Ääni tulee siitä, kun lumeton järvi jäätyy ja pinta laajenee. Jään paksuus oli tammikuun puolivälissä 40 - 50 cm.
 Tammikuussa aurinko ei lämmitä luontoa, mutta kuukauden päästä helmikuussa päivälämpötila on huomattavasti korkeampi kuin yölämpötila. 
Jään halkeama yltää lahden poikki, mutta paksu jää ei pienistä halkeamista heikkene. 
"Pesäkivi" rannalla. Lunta on maassa tammikuussa 2016 ennätyksellisen vähän vain 5 cm, kun sitä normaalisti on 60 - 70 cm. Tammikuun puolessa välissä lunta oli 15 cm. 

 Kettu on kierrellyt yöllä järven rantoja pitkien etsien sopivaa saalista järvellä asuvista jäniksistä
Kylämme ympäristössä liikkuva naarassusi ulvoi yöllä kauniisti. Osa ihmisistä haluaa nähdä suden kuolleena, mutta minusta susia saa olla tietty määrä luonnossa. Kylämme ympäristössä liikkuvan suden näin joulupäivänä, lähellä kuuksenvaaraa. Muutamia päiviä sitten se oli käynyt meidän pihalla. Kävin aamupostin viiden jälkeen ja silloin ei lumessa ollut suden jälkiä. Päivällä huomasin jäljet ja ajattelin, että susi oli aamulla varmaan seurannut minua postireissun aikana.  
Olen tavannut suden luonnossa muutamia kertoja. Erään kerran kohtasimme metsässä, kaukana asutuksesta. Susi tuli yllättäin mäen takaa noin viiden metrin päähän. Katsoimme hetken toisiamme ja yhtäkkiä susi oli kadonnut ääntä päästämättä. Toisen kerran se seurasi minua kymmenen metrin päässä uteliaana ja kuljimme varmaan puolisen kilometriä peräkkäin.   
 Autio rakennus on kylmillään ja sen ikkunoissa on jääkukkia
 Museoaitta kylän vaaran päällä
Kaikkien pyhien tsasouna on kopio Suojärven Hautavaaran tsasounasta
Erään kävelyreissun aikana tienvarren puussa istui Varpuspöllö (Glaucidium passerinum). Harmitti kovasti, kun ei sattunut parempaa kameraa mukaan!

Epilogi 2015

Vuosi on päättynyt ja nyt on tilinpäätöksen aika.
Sääolojen suhteen vuosi oli normaalivuosiin verrattuna lämmin. Ilomantsissa vuoden keskilämpötila oli omien mittausten perusteella 3,98 astetta celsiusta. Keskiarvo 2 000 luvulla on 2,83 astetta. Keskiarvo 1950-luvulta lähtien on 2,56 astetta celsiusta. Kuluneen vuoden 3,98 astetta ei ole hyvin paljon poikkeusta aiempiin ennätysvuosiin. Mainitakoon muutamat vuodet, jolloin vuoden keskilämpötila oli myös korkea; 
2005 keskiarvo oli 4,1 astetta celsiusta
2000 keskiarvo oli 3,9 astetta celsiusta
1989 keskiarvo oli 4,0 astetta celsiusta
1974 keskiarvo oli 3,9 astetta celsiusta
Kylmimmät  ovat olleet  seuraavat vuodet:
2010 1,1 astetta celsiusta
1987 1,1 astetta celsiusta
1985 0,6 astetta celsiusta
1966 0,1 astetta celsiusta
1956 0,9 astetta celsiusta
1955 0,6 astetta celsiusta

Ennen minun aikaani kylmiä vuosia olivat 1915, 1940, 1941 ja 1942
Ennen minun aikaani lämpimiä vuosia olivat 1938 ja 1949

Kuluneena vuotena kesä ja syksy olivat sateisia ja syksyllä tuuli oli kovaa. 
Lumentuloa olemme saaneet odottaa hartaasti ja vuoden viimeisenä päivänä sitä on Ilomantsissa 3 - 5 cm. 

Uudenvuoden aattona kävelimme metsässä ja eksyin pitkästä aikaa. Yleensä suuntavaisto on toiminut hyvin. Toisen matkapuhelimen GPS paikannin ei toiminut ja hämärä pääsi yllättämään kävelijät. Onneksi toisessa matkapuhelimessa GPS paikannin toimi ja pääsimme ihmisten ilmoille ennen pimeän tuloa. Kuvassa Riihijoki.

Vuoden aikana pakolaisia saapui maahamme ennätysmäärän eli yli 30 000 henkeä, joka on kuusi kertaa enemmän normaalivuosiin verrattuna. Ennustin syksyllä, että pakolaisista tulee ongelmia Suomessa, koska he tulevat eri kulttuureista. Näinhän siinä kävi. Lehdissä ja tiedotusvälineissä on ilmoitettu, kuinka nämä uudet pakolaiset ovat mellakoineet, ahdistelleet alaikäisiä ja vanhempia naisia ja osa maamme vakinaisista on joutunut raiskatuksi. Osa pakolaisista, varsinkin Venäjän rajan takaa tulevat, ovat ns. elintasopakolaisia, jotka ovat asuneet Venäjällä jo vuosia. Nyt kun maassa on talousongelmia, pakolaiset lähtevät etsimään parempaa elämää länteen. He eivät ole pakolaisia, eivätkä tule saamaan pakolaisstatusta. Heidät palautetaan takaisin Venäjälle tai lähtömaahan.
Suomeen on syntynyt pakolaisia vastustavia ryhmiä esimerkiksi Odinin soturit ryhmittymä. Tammikuussa he aloittivat ns. katupartioinnit ja tavoitteena heillä lienee pelotella pakolaisia palaamaan takaisin lähtömaahansa. Näihin ryhmiin liittyy yleensä henkilöt, joilla ei elämässä mene hyvin eli pääosa on laitapuolen kulkijoita, kuten aiemmin oli Skini piireissä. Tunsin aiemmin monia ns. Skinejä ja muistelen, etteivät he olleet älyllä pilattuja. Lihaksia heillä saattaa olla paksujen mustien takkien alla, mutta muuta sieltä ei juuri löydy.   
Öljyn hinta on alhaisimmalla tasolla vuosikymmeniin ja se näkyy mm. Venäjän ja muiden öljyä tuottavien maiden taloudessa. Venäjälle asetetut pakotteet vaikuttavat negatiivisesti myös Suomen talouteen ja sen olemme huomanneet irtisanomisten lisääntyessä ja myös omassa palkkapussissa.
Käyn venäjällä lähes viikoittain kun  rublan kurssi on pudonnut vuoden aikana puoleen vuotta aiemmasta. Saan rahoillani siis lähes puolet enemmän verrattuna vuoteen 2014. Tammikuun puolessa välissä yhdellä eurolla sai 83 ruplaa ja taitaa kuun lopussa saada jo 100 ruplaa. Rupla heikkenee raaka-öljyn hinnan halpenemisesta ja myös pakotteet vaikuttavat heikkenemiseen omalta osalta. 

Venäjän rajalla joulukuussa aloitettiin sakottaa suomalaisia puuttuvasta rajavyöhykeluvasta, jos pysähtyi tien vieressä oleviin kauppoihin. Itse en ole saanut sakkoja, enkä tiedä kuinka moni on niitä saanut ja missä sakot on annettu. Siis asia on hyvin epäselvä. Olen ymmärtänyt, että sakotettuja oli muutamia henkilöitä. Rajan takaa käydessä pitää aina varautua mitä eriskummallisimpiin käytänteihin ja kun olen käynyt siellä jo parikymmentä vuotta, siihen on pitänyt tottua. Eletään maassa maan tavalla! 
Olen käynyt Venäjällä jo yli kaksikymmentä vuotta ja minulla ei ole ollut suuria ongelmia. Yleensä Venäläiset ovat olleet ystävällisiä, joten tulen jatkamaan siellä matkustelua. Tavoitteena olisi tänä vuonna käydä Vienan Karjalassa ja ehkä Viipurissa. Matkustelu riippuu tietenkin venäjän turvallisuustilanteesta. Jos rupla heikkenee edelleen ja ihmisten eläminen käy rajan takana vaikeaksi, pitää harkita matkustamista.
Minulla on kaksi syytä, joiden vuoksi käyn rajan takana venäjällä. Yksi on se, että haluan tutustua omien sukulaisteni ja Suomalaisten asuttamiin paikkoihin ja toinen on kaupankäynti. Ajan joka viikko yli 1 000 km työmatka-ajoa, joten polttoainetta kuluu paljon ja valtio hyvittää liian vähän tytömatkoista. Venäjältä saa halpaa polttoainetta ja vuoden aikana säästän puolentoista kuukauden palkan polttoaineissa. Toisaalta gluteenittomat jauhot ovat murto-osa Suomalaisista hinnoista. Tupakkaa ja viinaa en osta, vaikka ne ovat halpoja. En käytä niitä itse, enkä kuljeta niitä toisille.
Ihmettelen sitä tapaa, millä venäjän viranomaiset saavat pidettyä kansalaiset kurissa, vaikka siellä elintaso on tipahtanut monilla ihmisillä alle puoleen viime kevään takaisesta tilanteesta. Olen ymmärtänyt ihmisten puheesta, että karjalan alueella on ollut ongelmia tulojen riittävyydestä. Stalinin aikana omia mielipiteitä ilmaiseet ihmiset siirrettiin Siperiaa tai vankileireille. Mutta ihmettelen miten ihmisten hallitseminen onnistuu nykyaikana niin hyvin, ettei mellakoita tai muita ongelmia esiinny Venäjällä. Siitä olisi varmaan hyvä ottaa oppia myös Suomeen! 
Suomessa oppositio uhkaa yleislakolla, jos tulotasoa nipistetään muutamalla prosentilla. Nykyään sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto ovat oppositiossa ja he eivät halua ymmärtää, tai ovat ymmärtämättömiä, että maamme talous on kurjassa kunnossa juuri heidän aiempien virheiden takia. He syyttävät siitä nykyisiä hallituspuolueita, vaikka heidän valtakaudella tehtiin paljon velkaa, paljon virheellisiä päätöksiä ja jotka nyt ovat tulleet maksuun. Ammattiliitot on miehitetty sosiaalidemokraateilla ja poliitikot käyttävät nyt heitä hallituksen päätösten voimaantulon estäjinä. Mielettömän hölmöä toimintaa! 
Tasavallan presidentti ilmaisi uudenvuoden puheessa asian hienotunteisemmin, mutta tarkoitti varmaan samaa asiaa, eli saavutetuista eduista on joskus hyvä luopua. Silloin maamme talous alkaisi nousta ja kokonaisvaltainen hyvinvointi pääsisi kasvamaan koko kansan hyväksi. 
En ole äänestänyt enkä tule äänestämään nykyisiä oppositiossa olevia, ja kovaan ääneen suomen hallitusta vastustavia puolueita, vaikka en itse ole minkään puolueen kannattaja. 
Tulee mieleen neuvostoliiton aikakauden politiikka. Silloin prsedentti Kekkonen ja sosiaalidemokraatit käyttivät mielivaltaista politiikkaa oman maan kansalaisia vastaan. Samoja elementtäjä, joskin miedommassa muodossa, on nykyaikana sosiaalidemokraattisen puolueen, vasemmiston ja vihreiden puoluejohtajilla. Saavutetuista eduista ei haluta luopua, vaikka kansa joutuisi kärsimään! Nykydemarit käyttävät AY-väkeä omien intressien saavuttamiseen.

Toivotan nykyiselle hallitukselle onnea ja menestystä uuteen ja haasteelliseen vuoteen.  
Syyrian sota ja isis ovat puhuttaneet meitä pakolaisten muodossa ja myös inhimillisen katastrofin vuoksi. Ihmettelen miten päättämättömiä ovat valtioiden johtajat?

Miten yksi rosvojoukko saa mellastaa lähi-idässä miten haluaa? 

Syynä varmaan on asianomaisten maiden piittaamattomuus oman maan kansalaisten hyvinvoinnista,
Syitä varmaan on monia muitakin, mutta jos kansalaisten hyvinvoinnista huolehditaan, niin ihmiset ovat tyytyväisempiä ja isisin kaltaisten rosvojoukkojen toiminnalle ei ole edellytyksiä.
Mutta jos mennyttä vuotta katsotaan näin jälkeenpäin, niin ei se vuosi ihan putkeen mennyt!
Hyvää ja parempaa uutta vuotta 2016!

Toivon, että maailman, Euroopan ja Suomen taloustaantuma loppuu, että kaikilla ihmisillä olisi töitä ja että kaikki tulisivat toimeen omalla työllä ansaitulla rahalla, että saisimme rauhan niin Syyriaan kuin muihin sotaa käyviin maihin, että maailma olisi parempi paikka meille kaikille ja että saisimme viettää terveitä elämänpäiviä. 








torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua - Merry Chrismas

Hyvää ja Rauhallista joulua kaikille Blogini lukijoille.
 Jouluaamuna heräsimme valkeaan maisemaan. Edellisenä päivänä alkanut lumisade on peittänyt syksyn harmaan maan valkoiseen lumivaippaan. Saimme taas kerran valkean joulun, vaikka edellisinä päivinä se näytti epätodennäköiseltä vesisateiden ja lämpimän lounaistuulen vuoksi.
 Pyhän Elian kirkko jouluaattona 2015
 Ilomantsin ev. lut kirkko jouluaaton aamuna
Jouluaattona ensimmäinen käyntikohteeni on yleensä ollut sankarihautausmaa, missä käyn viemässä setäni Väinön haudalle muistokynttilän. 
Päivämme jatkui mummon luona kyläilessä ja messussa käynnillä
 Messussa esiintyivät peruskoulun oppilaat opettajien kanssa ja kanttorin perhekvartetti!
Jouluaattona monilla meistä on tapana käydä hautausmaalla.  Siellä muistellaan edesmenneitä rakkaita viemällä kynttilä läheisen haudalle. 
Muistelupaikka on usein aattona täynnä kynttilöitä.
Kävin veljeni kotona joulupäivänä. Sinne on kahdeksan kilometriä  ja kävelin sinne sulatellakseni jouluna syömiä ruokia. Sää oli kurja, sillä välillä satoi vettä ja jossakin vaiheessa vesisade muuttui osittain lumisateeksi. Tulomatkalla rajalle menevän tien ylitti suuren koiran kokoinen eläin. Matkaa oli  noin sata metriä minusta. Luulin ensin, että eläin oli ilves, mutta tutkittuani eläimen jälkiä tienvarressa ja läheisessä  metsässä, havaitsin ne suden jäljiksi. Eläimen koosta ja jalanjäljistä päätellen se oli naarassusi, joka on liikkunut talojen pihoilla jo jonkin aikaa. Suden maha oli vaalea ja selkä ja pää olivat hiukan tummempia.  
Tapaninpäivänä pilvet väistyivät ja kuu loisti kirkkaana
Joulun jälkeen maanantaina 28. joulukuuta aiemmin näkemäni susi tuli meidän kylän alueelle. Oli taas kerran mahtavaa kuunnella yksinäisen suden ulvontaa pimeässä yössä. 

Näin jouluna minua koskettaa Pekka Simojoen tekemä joululaulu 
Tulkoon Joulu:

Tulkoon Joulu suomalainen sanoitus

Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä juhlaa, et joulupöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.

Let it be Christmas

Snow on the meadow, quiet streets,
the sorrow of fall has already been left behind.
A stream of memories, the childhood fairytails,
The message of Christmas is a new opportunity.
It's Christmas again, rejoice now,
A baby has been born to us tonight.
Let hope come to the people of the land, let the prisoners get out of their prisons,
Let the seed of fate grow, let the peace be endless.
It's Christmas again, the bells are ringing. Somewhere a mother is swaddling her child to the crib.
Let the real celebration come, let Jesus be the lord of it.
Let love fill the human heart, then we'll have Christmas with us.
I would want to go with the shepherds,
to forget the rush and the tiring noise.
When the morning came, I wonder if anyone knew,
that this Christmas changed the history.
It's Christmas again, rejoice now,
A baby has been born to us tonight.
Let hope come to the people of the land, let the prisoners get out of their prisons,
Let the seed of fate grow, let the peace be endless.
It's Christmas again, the bells are ringing. Somewhere a mother is swaddling her child to the crib.
Let the real celebration come, let Jesus be the lord of it.
Let love fill the human heart, then we'll have Christmas with us.
If you want to find eternal Christmas,
just open your heart and you'll meet the Savior.
You won't find gold, neither a Christmas table,
you'll find just the crib, and a simple shed.
It's Christmas again, rejoice now,
A baby has been born to us tonight.
Let hope come to the people of the land, let the prisoners get out of their prisons,
Let the seed of fate grow, let the peace be endless.
It's Christmas again, the bells are ringing. Somewhere a mother is swaddling her child to the crib.
Let the real celebration come, let Jesus be the lord of it.
Let love fill the human heart, then we'll have Christmas with us.







perjantai 13. marraskuuta 2015

Marraskuu

Sain valmiiksi marraskuun alussa uutuuskirjani ”Levinan miehet”, jossa kerrotaan tammikuussa 1942 konekiväärimiehiksi koulutettujen Ilomantsin itäkylien miesten sotataipaleesta. Kirjan lähteenä ovat isäni ja muutamien muiden sotaveteraanien kertomukset sekä sotapäiväkirjojen muistiinpanot. Isäni kirjoitti sota-aikana päiväkirjoja, jotka katosivat Nuosjärven rannalla heinäkuussa 1944. Hän kirjoitti jälkikäteen muistelmiaan 1960-luvun alussa ja muistelmien nimenä oli ”Konekiväärimiehenä Syvärin takana”. Muistiinpanoja Otto tarjosi Kansa Taisteli - lehdelle, mutta niitä ei koskaan julkaistu. Uutuuskirjani nimi tulee isäni konekiväärikomppanian komentopaikkana olleen Levinan - kylän nimen mukaan.

Nyt kuusikymmenvuotiaana toteutin isäni unelman. 

Kirjan taustamateriaalin keräsin keväällä 2015 ja kirjoittamistyö valmistui kesän ja syksyn 2015 aikana. Kirjan kustantaja on Books on Demand, Helsinki ja valmistaja Books on Demand, Saksa. Kirja on pehmytkantinen ja siinä on 348 sivua. Kirjassa on runsaasti sota-ajan kuvia.

Kirjan päähenkilöt Otto, Aleksi, Hannes ja Onni matkaavat tammikuun puolivälissä 1942 Syvärin taakse Levinan kylään. Nuoret miehet sijoitetaan Jalkaväkirykmentti ysin toiseen konekiväärikomppaniaan. Heidän arkeensa kuuluu kenttävartion vartiointitehtävien ohessa kenttävarustelutöitä, vihollisen hyökkäysten torjuntatehtävät ja lähipartiointi. Otto haavoittuu ensimmäisen sotavuoden aikana, mutta pystyy palvelemaan konekiväärimiehenä sodan loppuun saakka. Monia ystäviä ja tuttuja Ilomantsista ja muualta Pohjois-Karjalasta kaatuu ja haavoittuu sodan aikana. Osa näistä tapahtumista on kuvattu kirjassani. Kesällä 1943 toinen konekiväärikomppania muuttuu kahdeksanneksi komppaniaksi, mutta samat tehtävät kuuluvat edelleen miesten arkeen. Perääntymistaisteluissa kesällä 1944 konekiväärimiehet ovat viimeisenä joukko-osastona hidastamassa päällekäyvän vihollisen etenemistä. 


Miesten palatessa syksyllä 1944 kotiin, ovat kotikonnut jääneet rajan taakse. Elämä aloitetaan asumalla toisten nurkissa. Seuraavan vuoden aikana miehet rakentavat omaa kotia Ilomantsin korpimaille. Ensimmäisinä vuosina työtahti on kova ja perheen lapset saavat kokea isien sota-ajan kokemukset omassa elämässään monin eri tavoin.

Mallisivu tiistain 5.5.1942 päivän tapahtumista Syvärillä
Kirjan kannessa oleva kuva on otettu joko Voseroksan tai Rannan tukikohdassa 20. helmikuuta 1942. Kuvassa saattaa olla kirjan päähenkilö Otto "Norsupyssyn kanssa", Otto oli Syvärin takana konekiväärimiehenä ja pst - kiväärimiehenä vuosina 1942 - 1944.  

Levinan miehet kirjan myynti

Kirja on myynnissä alla luetelluissa kirjakaupoissa ja lisäksi sitä saa Ilomantsin kirjakaupasta! Kirja tulee kirjastoihin lainattavaksi tammikuun 2016 aikana. 




sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Holiday Playa de San Agustin village.

 Villa Dara
San Agustin kylä vuokratalomme allasalueelta kuvattuna

Keväällä suunnittelin, että pidän syntymäpäivät kaukana kotimaastamme. Varasin jo helmikuussa Playa de San Agustin kylästä Villa Daran, jossa olisi tilaa meidän koko perheelle. Villassa on kymmenen huonetta ja asuinpinta-ala noin reilu 300 neliömetriä. Lisäksi Villan edessä on iso  yksityinen uima-allasalue. Erilaisten syiden vuoksi matkaseurue kutistui syksyn aikana viiteen. Meillä oli siten liian suuri talo vuokrattuna pienelle ryhmälle. Välillä mietitytti varauksen mielekkyys, mutta jälkeenpäin katsottuna valinta osui nappiin. Yleensä olemme olleet majoittuneet Canarialla hotelleihin, joista hotellihuoneen ikkunasta on näkynyt usein vain tiiliseiniä. Villa Dara sijaitsee korkealla mäellä ja kaunis San Agustin kylä ja sen edessä leviävä aava meri oli kaunista katsottavaa vuorokauden eri aikoina. Öisin vuorelle ei päässyt asiattomat, sillä kylään menevällä tiellä oli yövahti.

Rescue
Olemme käyneet perheen kanssa ulkomailla muutaman vuoden välein ja yleensä matkat eivät ole olleet ns. " Löhölomia". Olen halunnut tutustua lomasaarten tai lomapaikkojen nähtävyyksiin ja silloin vuokra-auto on ollut ainut mahdollisuus mm. Canarian saarilla. Vuokra-auton hinta viikolta on 100 eurosta 500 euroon saakka.  Perushintaan ei sisälly erityisvakuutuksia, kuten nolla euron omavastuuosuus ja henkilövakuutukset. Kannattaa kuitenkin valita tutumpi ja ehkä hiukan kalliimpi vuokra-autofirma, jottei tule jälkikäteen yllätyksiä.

Maisemakuvia Play del Inglesistä ja Puerto Ricosta

Tällä kerralla kävimme mm. Play del Ingleśissä, Puerto Ricossa, Play de Amadores, Puerto de Mogánissa, Las Palmasissa, Play be Maspalomasissa sekä Gran Canarian vuoristossa.

Caldera de Bandama lähellä Las Palmasia
Punta de Puerto Rico
Barranco de Fataga
Alla kuvassa Rogue Nublo

Mieleenpainuvia muistikuvia jäi monesta paikasta. Las Palmasin lähellä sijaitseva Caldera de Bandaman kraatteri, vuoristossa sijatsevan Tjedan kylän ympäristö ja Puerto de Moganin rantakylä ovat ehdottamasti parhaimpia nähtävyyksiä. Ei pidä unohtaa Las Palmasin vanhan kaupungin kapeita katuja, joissa auringonvaloa on vähän ja se saa aikaan kauniita vanhan ajan kaupunkimaisemia. Kannatta käydä katsomassa! Las Palmas on yllättävän suuri kaupunki ja siellä on paljon museoita ja muita nähtävyyksiä.
Cran Canarian rannoista parhaimpia ovat Playa de Amadores, Playa de Ingleś, Maspalomas ja Puerto de Mogánin rannat. Tietenkin muitakin hyviä rantoja on saarella, mutta edellä mainitut ovat minun suosikkirantoja.
 Plaua de los Amadores
Gran Canariassa kiehtoo minua sen lämpötilan tasaisuus. Yleensä päivälämpötila on olut +20 - +30 asteen välissä. Joskus lomalla on koko viikon ajan aurinkoista säätä, mutta syksyllä ja keväällä lyhyitä sadekuuroja ja pilvisiä päiviä mahtuu lomaviikon ajalle. Silloin pitää vain keksiä jotakin muuta järkevää tekemistä.
Sää lomamme aikana lokakuussa 2015 oli vaihtelevaa. Sää vaihteli aurinkoisesta säästä aina voimakkaaseen ukkoskuuroon. Lämpötila oli päivisin 25 - 30 astetta ja öisin lämpötila laski 20 asteeseen, mutta kaikinpuolin säät suosivat meidän loma-matkamme. Seuraavalla viikolla saarella satoi neljänä päivänä, joten valittaa ei voi!
Loma sujui siis melko lailla hyvissä merkeissä, ainut miinus oli ruokamyrkytys tai suolistobakteeri, jonka sain aterioidessamme Puerto Ricon rantaravintolassa keskiviikkona 15. lokakuuta. Seuraavan neljän päivän aikana mahaa kouristeli ja kuume nousi 40 asteeseen. Tämä oli ensimmäinen kerta lomamatkalla tapahtunut "vatsaongelma". Aiemmin olen saanut salmonellan vain Venäjän karjalassa vierailun yhteydessä.